Aika lentää

Aika menee täällä niin nopeasti. Mitään erikoista ei ole kolmessa viikossa tapahtunut paitsi, se, että viimeinkin saatiin viisumit viikko sitten. Olipa se vaikeaa saada yksi kirje yliopistolta ja sitten, kun se saatiin ja vietiin ministeriöön, niin siinähän oli minun nimeni ihan väärin. Miten ne täällä oikein oikolukee ja kaikessa byrokratiassa menee ihan hurjana aikaa ja sitten kaikki on kuitenkin tehty ihan hutaisten. Ministeriössä oli onneksi töissä tosi kiva setä, joka tarkasti, että nimet tuli oikein siihen kirjeeseen, joka sieltä saatiin. Ja saatiin kirje onneksi tunnissa sieltä. Kaiken kaikkiaan tuolla virastokierroksella meni 6 tuntia. Maahantuloviranomaisen luona saatiin tapella, kun yrittivät veloittaa meiltä viisumista puolet liikaa. Yrittivät väittää, että meidän koulutus ei ole tutkintoon johtava, koska sitä ei lukenut ministeriön laatimassa kirjeessä. Onneksi ne sitten antoivat periksi ja eivät yrittäneet enää muutaman kerran jälkeen väittää vastaan. Törkeintä oli ehkä, kun alkoivat osoittelemaan meidän tilien saldoja, kun semmoisetkin dokumentit piti olla mukana. Mitä väliä sillä on vaikka meillä olisi ollutkin varaa maksaa viisumista enemmän, miksi ihmeessä pitäisi. Ärsyttäviä tyyppejä, aina pitää yrittää vähän huijata.

Patanissa käytiin pari viikkoa sitten, nähtiin vuoria kunnolla ensimmäistä kertaa. Vieläkään ei olla päästy Kathmandua kauemmas, mutta maanantaina (huomenna) kun alkaa kotihoidon harjoittelu, niin sitten päästään vähän katselemaan kyliä.

Patan

Rakennuskantaa

Setä hurautti kuvaan mopoineen.

Paikallista ajanviettoa

Sadonkorjuuaikaan jyvät kuivavat auringossa.

Vuoret

Sähkötöiden aatelia

Taas löytyi stupa.

Rakennukset vaikuttavat tukevilta.

Vedenhakua yleiseltä kaivolta Patanissa.

Patan

Turistiryhmä

Päätin aloittaa uuden harrastuksen, ajattelin alkaa kuvaamaan turisteja, jotka kuvaavat nähtävyyksiä. Se on paljon mielenkiintoisempaa, kuin vain rakennusten kuvailu. Ihanaa pällistelyä! :)

Kauppiaita löytyy joka kadun kulmasta.

Tinkimistä en vielä oikein osaa, koska pyrin sitä välttämään. Maksan varmaan kaikesta ihan liikaa, pitänee alkaa opettelemaan sitä hommaa. Pojat vaan naureskelee, että taas on maksettu liikaa, mutta naamakerroin merkkaa hinnassa aika paljon. Länsimaisia ihmisiä pidetään rikkaina ja hinnat ovat sen mukaiset. Jännityksellä odotan miten saan puhelimen ostettua, tuo lumia, kun päätti eilen muuttua polttavan kuumaksi. En uskalla sitä enää yrittääkään käynnistää, kun varmaan räjähtää.

Harjoittelun aloitus, tarina viisuminhankinnasta ja muita kertomuksia

Ensimmäinen harjoittelupäivä oli sunnuntai. Täällä on vain lauantai vapaapäivä, mutta nepalilainen työaika on 6 tuntia päivässä, joten melkein samaan viikkotuntimäärään päästään kuin Suomessakin. Harjoitteluinfo kesti muutaman tunnin, tutustuimme opettajiin ja kampukseen. Saimme pienet kukkakimput tervetuliaisiksi.

Maanantaina aloitimme klinikkaharjoittelun synnytysosastolta. Tytöt pääsivät heti näkemään synnytyksen ja minä katselin toimintaa raskauskomplikaatioiden kanssa. Oli hurjaa katsoa, kuinka verikoe otettiin ruiskulla ja sitten neulan poistamisen jälkeen veri ruiskutettiin avattuun vakuumiputkeen ja vaikka meni väärä korkki vielä paikalleen niin ei haitannut, vaihdettiin vain korkki ja jatkettiin ravistelua. Pistospaikan puhdistaminen tapahtui kuivalla vanutupolla pyyhkäisemällä tai hankaamalla, tuntui, että se oli vain näön vuoksi tehtävä asia. Virtsanäytettä varten kalasteltiin steriloitu lagenula, jota sitten kuitenkin pyöriteltiin käsissä ja käsiähän ei pestä missään vaiheessa, ei täällä ole sairaalassa edes saippuaa. Katsoin, kun potilas oli antanut virtsanäytteensä lagenulaan, niin se oli yltäpäältä virtsassa, eikä sitä kuivattu  millään tapaa. Laitettiin vain lappu kylkeen ja pyöriteltiin potilasasiakirjojen päällä. Laput ovat hintalapun näköisiä ja kokoisia ja niihin kirjoitetaan potilaan nimi, ei muita tietoja. On hassua, että sairaalassa synnytyssalin alueelle pitää vaihtaa toiset kengät, jotka ovat likaiset ja repaleiset, onnistuin saamaan mm. sellaiset kengät, joissa oli lapsivettä ja verta. Pakko oli ne laittaa, jos meinasi päästä katsomaan toimintaa, en suostuisi liikkumaan paljain jaloin, kuten paikalliset hoitajat. Lähinnä ensimmäinen harkkaviikko on ollut observointia ja viisumiasioiden selvittelyä. Olemme olleet pääasiassa vastasyntyneiden osastolla, imetysopetusta oli hauska seurata, sillä enemmistö opetuksen seuraajista oli miehiä. Lääkärinkierron aikaan osastolle pölähtää noin 15 lääkäriä, jotka pomppivat sängyn luota toiselle. Osasto on avoin, potilaspaikkoja on parisen kymmentä.

Viidentoistapäivän turistiviisumimme umpeutuvat maanantaina ja opiskelijaviisumista ei vielä ole tietoa. Kävimme immigration viranomaisella hakemassa viisumia, mutta meiltä puuttuu Nepalin opetusministeriön suosituskirje, kirjettä varten kävimme opetusministeriössä, jossa sanottiin, että kirje pitäisi ensin tulla yliopiston johdolta nursing kampukselle ja sieltä jollekin rehtorille ja sitten sinne opetusministeriöön. Voi olla, että tässä menee hetki. Olisi ollut hienoa, jos olisimme saaneet kirjeen jo silloin, kun sitä Suomesta käsin pyysimme ja että viisumiasiaa olisi voitu jo selvittää koulun puolesta, mutta täällä Nepalissa asiat etenevät omalla painollaan jos etenevät. Opiskelijaviisumi olisi 20 US$/kk ja turistiviisumi 30 US$/2 vko, eli halvempihan tuo olisi ihan huomattavasti. Toivottavasti asiat pian alkavat järjestymään.

Muutimme maanantaiaamuna toiseen hotelliin. Opettajamme omistaa kiinteistön tässä Thamelissa ja hän on vuokrannut hotellintilat jollekin tuttavalleen, jolta hän sitten neuvoitteli meille edullisen hinnan. 20 dollaria yö kolmen hengenhuoneesta, joka on lämmin ja jossa tulee lämmintä vettä. Ei tämäkään mikään luksushotelli ole, saimme valita kahdesta huoneesta, joista toisessa ei olisi ollut vessaa ja siellä oli katosta tullut vedet läpi sadekauden aikana. Ainoa hyvä siinä huoneessa olisi ollut ilmalämpöpumppu ja televisio. Otimme tämän toisen huoneen, jossa on vessa, on kivempi, että on huoneessa oma, kuin jaettu käytävällä. Saimme huoneeseen lisää pöytiä ja tuoleja sekä naulakon, koska täällä ei ollut minkäänlaista paikkaa kuivattaa pyyhettä. Meille on luvattu myös vedenkeitin ja telkkari, mutta saa nähdä milloin ne saadaan. Pussilakanoiden saantikin on vienyt kuusi päivää. Parasta kuitenkin on tässä hotellissa toimiva netti, joka ei yleensä pätki, toimii jopa sähkökatkon aikaan. Kathmandussa on sähkökatkoja ajastetusti kaksi kertaa päivässä kiertäen kaupunginosasta toiseen.

Näkymä uuden hotellimme ikkunasta.

Tuo opettajamme, joka on auttanut meitä järjestelemään näitä asumisasioita, ei kaiketi ymmärrä, että meillä olisi omakin elämä. Hän vaan päättää asioita ja kuvittelee, että olemme ihan ok niiden kanssa. Esimerkiksi hän päätti, että meidän pitää syödä alakerran ravintolassa aamupalaa joka päivä (oli pahaa ja rasvaista), kuivattaa alushousumme katolla, jossa ei ole mitään kuivauspaikaa, vain kasa jätesäkkejä ja roskia, meidän olisi pitänyt myös mennä hänen luokseen illalliselle ja meditoimaan ja hierontaan hänen kanssaan jne. Paras oli kuitenkin se, kun hän toi veljenpoikansa mukanaan kylään (opettaja siis kutsui itse itsensä kyläilemään), muka vahingossa oli törmännyt tähän limaiseen  nuoreen mieheen, joka oli vastenmielinen niin olemukseltaan kuin käytökseltäänkin. Korkeasti koulutettu englanninkielen maisteri, joka ei osaa englantia kunnolla, mutta kultasormuksia oli senkin edestä ja elintaso maha. Hyi! Alkaa jo riittämään itsestä riippumattomat ohjelmanumerot, olisi kiva joku ilta vaan olla kaikessa rauhassa.

Asiasta kukkaruukkuun; nepalilaiset rakastavat sokeria. Teet ovat täällä kuin siirappia, vaikka pyyttää sokeritonta, niin harvemmin sitä saa. Ja kahvia nepalilaiset juovat vähemmän ja sen kyllä huomaa pikakahvista, jota kahvilat tarjoavat. Ulkona syöminen on edullista, parilla eurolla saa ruoan ja juoman. Kaupoissa mehut, keksit ja erityisesti suklaat ovat hirveän kalliita. Esimerkiksi 100 g suklaalevy voi maksaa 300 rupiaa, eli melkein 3 euroa ja litran mehutölkit maksavat järestään reilusti yli 200 rupiaa.

Oli hirmuisen hauskaa nähdä Manskua pitkästä aikaa, kävin katselemassa televisiota Manskun hotellilla. Ihan parasta! Jo pelkät mainokset olivat elämyksiä ja katsoimme telkkarista tulleen elokuvan One man army, eihän sitä puheesta mitään ymmärtänyt, mutta juoni tuli kyllä selväksi. Oli aikamoisia hämmennyskohtauksia, kun yksi mies heittää päältään pari kymmentä äijää. Tästä innostuneina menimme seuraavana iltana elokuviin. Emme tienneet, mitä teatterissa on menossa, mutta ostimme liput 250 rupiaa kipale. Näytössä oli Happy New Year, sellainen Bollywood pläjäys. Elokuva alkoi jo niin huikeasti hidastuksilla mutatappelusta ja vatsalihasten (kymppipäkki ei mikään sikspäkki!) huuhtelusta sangollisilla vettä, että eihän kyseessä voinut olla kuin hyvä leffa. Paikalla oli paljon lapsiperheitä, vaikka väkivaltaa oli ihan mukavasti. Komediaa ja romantiikkaa myös. Tarina kertoi miehestä, joka päätti kostaa isänsä kuoleman ja ryöstää timantteja, hän keräsi vatsalihasjengin sekä kakunsyöjän kasaan ja osallistui sillä porukalla World Dance Championships kisaan. Oli hämmentävää, kun välillä oli joku sana englanniksi. Voisin kyllä käydä katsomassa uudelleenkin, oli niin mainio leffa. Lapset eläytyivät elokuvaan voimakkaasti, alussa he tanssivat musiikin tahtiin ja elokuvan edetessä huudahtelivat innostuneina, kun juonenkäänteet olivat mieleisiä. Elokuva kesti kolme tuntia ja puolessa välissä oli väliaika.

Eilen kävimme katsomassa paikallista hevikeikkaa halloweenbileissä. Oli hauskaa, nämä paikalliset superstarat ovat niin kivoja, tutustuimme heihin viime viikolla ja he kutsuivat meidät tuonne keikalle. Meininkin oli vähän erilaista, kuin olisi ollut yläasteen juhlissa, ainakin ensimmäisen bändin aikaan. Kaverimme vetäisivät kyllä hyvän keikan, bändin nimi on Underside, jos jotakuta kiinnostaa tutustua.

Vauhdikas ensimmäinen viikko

Tämä ensimmäinen viikko on ollut kauheaa hulinaa, paljon on ehditty näkemään ja kokemaan. Lepäämään ei ole juuri joutanut, hyvä kun ehtii yöllä nukkumaan.

Tytöt kotikadulla

Maanantaina kävimme apinatemppelissä. Saimme ohjeet reittiin hotellin respasta ja karttaan piirrettiin reitti, joka vie perille. Onnistuimme kuitenkin seuraamaan karttaa hieman väärin,  sillä täällä on paljon pieniä kujia ja kaikkia ei ole merkitty karttaan. Päädyimme Durbar Squarelle, ihmettelimme, kun mieltä pyydettiin maksua 750 rupiaa siitä, että kävelemme tiellä. Nyttemmin olemme huomanneet, että Durbar Square on ihan suoraa tietä hotelliltamme. Squarelta joku paikallinen opas lupasi kävelyttää meidät apinatemppelille 5 euron hintaan. Kävelimme pieniä kujia pitkin ylös ja alas kukkuloita näkemättä lainkaan turisteja. Apinatemppelille oli todella jyrkät portaat ja välillä piti pitää taukoja, jotta jaksoi. Melkein portaikon huipuilla oli lippukoju, josta ostimme liput ja pääsimme temppelialueelle. Temppeli on rakennettu kukkulan päälle ja sieltä näkynät ovat upeat. Turisteja oli paljon, mutta apinoita ei ollut niin paljon, kuin odotimme. Ja ne tappelivat vaan keskenään, en nähnyt yhtään apinaa varkaissa. Myyntikojuja oli temppelialueella ja portaissa oli kaupustelijoita joka puolella. Täällä on kaikkien turistinähtävyyksien ympärillä kauheasti kaupustelijoita ja kerjäläisiä. Tässä Thamelin alueella liikkuessa on tullut kyllä "yes, please" tutuksi, kun kauppiaat yrittävät houkutella putiikkeihinsa.

Apinatemppeli

Portaat apinatemppelille

Näkymät apinatemppeliltä

Tiistaina odotimme tapaamista kampuksen johtajan kanssa. Olimme sopineet maanantaina päivällä tapaavamme aamiaisen jälkeen klo 11 hotellilla. Illalla johtaja oli soittanut ja ilmoittanut tulevansa klo 13. Päätimme aamulla odottaa tapaamista ja lähteä sen jälkeen syömään. Suunnitelmamme ei kuitenkaan toiminut niinkuin olimme olettaneet. Kellon ollessa melkein kolme aloimme käymään levottomiksi odottamisesta ja vastaanotosta poika soitti kampuksen johtajalle. Hän sanoi olevansa toisessa palaverissa ja tulevansa tunnin sisällä. Siinä vaiheessa meillä oli jo huutava nälkä, olimme välistä käyneet jo etsimässä välipalaa, mutta täällä marketeissa myytävät keksit ja muut on tarkoitettu suoraan turistelle ja hinnatkin on sen mukaiset, mehu, keksit ja suklaa ovat jopa kalliimpia kuin Suomessa. Respan poika sanoi laittavansa johtajan odottamaan ja käski meidän lähteä syömään, kun olimme jo niin nälkäisiä, että ajatuskaan ei enää kulkenut. Sillä välin, kun olimme syömässä johtaja ja varajohtaja olivat saapuneet. Hotellin koko henkilökunta melkein hurrasi, kun tulimme, ilmeisesti meitä oli odotettu jo hieman kauemmin. Onneksi ruokapaikat ovat suhteellisen lähellä hotelliamme.

Ruumis palaa laiturilla.

Keskiviikkona kävimme katselemassa nähtävyyksiä. Jälleen kerran saimme apua hotellilta ja meille järjestettiin yksityinen kuski kuljettamaan paikasta toiseen neljän tunnin ajan 2000 rupian hintaan. Kävimme katsomassa Pashupatinathin temppelin luona olevaalla ruumiiden polttopaikalla. Haju oli hurmaava, vähän kuin grillimakkara ja palavat karvat. Ei se niin paha ollut, kuin odotin. Ehkä täällä on tottunut jo hajuihin niin hyvin, kaikki likavedet ja roskat ym. kun heitetään kadulle. Pääsymaksu oli polttolaitureille korkea 1000 rupiaa eli noin 10 euroa. Ajattelimme myöhemmin, että niillä rahoilla ehkä rahoitetaan sitten köyhien ja kodittomien polttaminen tai niin ainakin toivomme. Alue ei ollut mitenkään kummoinen ja kaupustelijoita oli liikaa. Mutta onpahan nähty ruumiin jämien uiminen joessa, toiset pesivät hiuksiaan joessa vain muutaman metrin päässä ruhoista ja pikku pojat leikkivät joessa lähes palavan ruumisnuotion alapuolella. Seuraava pysäkki oli The Great Boudha Stupa, se oli sellainen samanmoinen stupa, kun apina temppelissäkin. En oikein keksinyt mitä erikoista siinä oli. Turisteja oli ihan kauheasti. Jatkoimme pian matkaa seuraavaan kohteeseen Kopan monasteryyn vuoren huipulle. Paikka on tiibettiläisten buddhamunkkien pitämä ja paikalliset eivät saa siellä käydä, sillä he roskaavat. Paikka oli ihanan rauhallinen ja turistivapaa. Maisemat olivat jälleen upeat. En malta odottaa milloin pääsemme näkemään maaseutua ja vuoria likempää.

Ruumiiden polttopaikalta.

Yksityiskohtia

Yksityiskohtia temppelialueella

The Great Boudha Stupa

Katu stupan ympärillä.

 

Näkymät Kopan monasterylta

Kopan monastery

Kopan monastery

Torstaina kävimme katsomassa hotellin omistavan lääkärin klinikkaa. Potilashuoneita ei ollut, samassa tilassa oli vierivieressä potilaita omaisineen. Lääkärit kiersivät potilaalta toiselle ja antoivat lääkemääräyksiä, joiden mukaan omaiset kävivät ostamassa välineet ja lääkkeet. Näimme verinäytteenoton, se oli kaikkea muuta, kuin meille koulussa opetetaan. Hoitaja ensin läpisi potilaan kättä etsien suonia, sitten hän laittoi kanyylin kämmenselkään ilman mitään desinfektiota ja valutti verinäytteen kanyylista putkeen hiljalleen. Itse en kyllä suostu tuollaista tekemään, en usko verinäytteen edes olevan hyvä, sehän kontaminoituu samantien. Klinikalla haisi todella pahalle, sellaiselle infektoituneelle haavalle ja lialle. Kai siihenkin turtuu. Sen jälkeen lääkäri käytti meitä Sai Baban temppelissä, uutta babaa ei ole vielä löytynyt. Sai Baba on kuulemma sellainen, että jos uskoon hänen voimiinsa niin hän pystyy parantamaan minkätahansa sairauden. Kuulemma jopa syövät katoavat. Paikka oli iso sali, jossa oli alttari ja aidatulla alueella Sai Baban tuoli ja vitriinissä kaapu. Kaikkialla oli edellisen Sai Baban kuvia, hänellä oli hurmaava afro. Illalla kävimme katsomassa Diwalin, hindujen valonjuhlan viettoa. Kaikki talot täällä on koristeltu jouluvaloilla ja kukilla juhlaa varten ja kujien yllä liehuu pieniä viirejä sekä hopeisia nauhoja. Torstaina oli festivaaliviikon rahanjuhla, kaikkien talojen eteen oli tehty värikäs mandala ruokauhreineen ja mandalalta kulki sisälle maalattu polku, joka vie paikkaa, jossa rahoja säilytetään. Lapset kiersivät tanssimassa ja laulamassa ovelta toiselle rahaa ja herkkuja pyytäen. Tytöt kulkivat omissa ryhmissään ja pojat omissaan, molemmilla on omat laulunsa.

Kukkakoristelu ovessa

Body Worhipping Event

Perjantaina täällä vietettiin uutta vuotta, nyt on vuosi 1135. Kadut olivat tupaten täynnä ihmisiä, tanssia ja laulua oli kaikkialla. Perjantaina oli myös festivaaliviikon kehon palvontapäivä, ihmiset täällä uskovat oman kehonsa olevan myös jumalallinen ja sitä juhlistetaan perheen kesken. Pääsimme näkemään rituaalin täällä hotellilla ja osallistumaan illalliselle.

Koko suku kokoontui perheineen.

Rituaaliin kuuluvan alkoholijuoman anto.

Mekin saimme tikan otsaamme.

Juhlaillallinen

Täällä sitä ollaan

Lentomatka meni ihan hyvin. Ensimmäisellä pysäyksellä Heathrowlla oli kyllä ruokailu aika jännittävää, ensin saimme ihan muuta kuin tilasimme, sitten ruoasta löytyi hiuksia ja vielä kaupan päälle tarjoilija löyhkäsi niin kamalasti viemärille, ettei mitään järkeä. Hyvää ruokahalua vaan! Lento Lontoosta oli hieman myöhässä, kun koneemme myöhästyi omasta nousuajastaan ja joutui päästämään eteensä kaikki muut lähtevät koneet. Tunti siinä koneessa odoteltiin ilmaan pääsyä. Vähän sama homma oli kyllä laskeutumisen kanssakin kyseiselle kentälle, kun kierrettiin odotuskuviota Lontoon yllä tunnin verran.

Aina sitä joutuu siiven kohdalle.

Malesian Airlinesilla oli hyvät ruoat. Sai valita kala-, kasvi- ja lihavaihtoehdoista. Kauhean pitkä oli lento Lontoosta Kuala Lumpuriin, nukkuminen oli vaikeaa ja joka paikkaa alkoi kolottamaan pitkä istuminen, lento kesti reilut 12 tuntia. Ilmakuoppia oli runsaasti matkan aikana ja välillä hieman pelottikin, että pysyykö malesialainen ilmassa.

Pääsimme perille Kathmanduun sunnuntai-iltana, olimme hotellilla vasta puolen yön maissa, kun lentokentältä oli aikamoinen matka kaupunkiin. Oli järkyttävää nähdä pimeässä miten ränsistynyttä täällä on, taksi hypähteli kuopissa ja koirat tappelivat kadulla. Päivän valossa kaiki näytti paremmalta, pikku hiljaa silmä alkaa tottumaan likaan. Hotelli huone oli järkytys, odotimme 35 $ hintaan hieman parempi laatuista huonetta. Kamilalle osui likaiset lakanat, ikkunoista ei näe läpi, vessan pönttöä ei oltu pesty ja seinässä on reikiä. Muuten ihan kiva paikka, henkilökunta on mukavaa ja avuliasta sekä aamupala on ihan ok.

Tästä menee reiät suoraan meidän huoneeseen.

 Koristeellisia yksityiskohtia on täällä joka puolella, meillä on vessan ovikin kauverretuu tuohon samaan tyyliin kuin tuo korvausilmareikä.

Huone 102.

 

 Huoneemme on ensimmäisessä kerroksessa, ei onneksi katutasossa. Kunhan sesonki menee ohi ja huoneiden hinnat halpenevat, niin koitamme saada huoneen ylempää. Kuumavesi tulee katolta aurinkoenergialla, joten pilvisenä päivänä ei ole lämmintä vettä. Lämpimään suihkuun en ole vielä päässyt, koska katolta on niin pitkät putket, että pitäisi laskea Saimaan verran vettä, että saisi lämpimän suihkun. Näin kahden päivän kokemuksella kolmas suihkussa kävijä saa lämmintä vettä.

Minun vuoteeni.

 Vuoteet on kovat ja peittona toimii tuo sama kuin päiväpeittona. Tuolla välissä on aika viileää ja raskasta nukkua, kun peitto painaa kauheasti.  Pitää varmaan jossain vaiheessa hankki makuupussi, jos kelit tästä kylmenevät. Nyt on ollut päiväsaikaan reilu 20 astetta ja yöllä noin 15.

Ikkunoista ei kauheammin läpi näe.

 Vähän on lintujen ulostetta ja pölyä kertynyt ikkunoiden sisäpuolellekin. Ei noihin uskalla koskea ellei halua salmonellaa.

Vessa

Vessa pitää huuhtoa tuolla ämpärillä ja lattiakaivo ei kauhean hyvin vedä niin koko vessa lainehtii suihkun jälkeen.

Kävimme eilen myös apinatemppelillä, mutta kirjoitan siitä myöhemmin. Täällä netti on kauhean hidas, niin kuvien lataaminen vie oman aikansa.

Huomenna mennään!

Tänään iski se todellisuus, että huomenna on lähtö. Tähän asti olen elänyt jossain pöhnässä sen suhteen, etten oikein ole tajunnut lähteväni minnekään. Olo on ollut, kuin mitään ei olisi tapahtumassakaan. Aamulla tuli päähän vain sellainen ajatus, että hei me nähdään sunnuntaina Petronas Twin Towers lentokoneen ikkunasta. En tiedä miksi se oli sellainen todellisuus isku, mutta nyt siis pitäisi olla valmiina lähtöön.

Eilen vaihdoin tenttiin lukemisen pakkailuun, onneksi tentti oli aika simppeli tai sittenhän sen näkee, kun saa tulokset. Pakkaaminen on kyllä ihan kamalaa touhua! En ymmärrä miten tuo rinkka on noin täynnä, vaikka olen koittanut olla minimalistinen vaatteiden ym. suhteen. Ja vielähän sieltä unohtui yhtä sun toista, eli uusiksi menee tänään. Ajattelin sen rokotteenkin nyt työntää tuonne rinkkaan, kun epäilen, että kylmäkallea ei saa viedä matkustamoon. Sen myötä vielä huomenna juuri ennen lähtöä tuota operoitava.

Huomenna on ensimmäinen välilasku Heathrowlla, joka herättää ihanasti muistoja aikaisemman vaihdon menomatkalta. Siellähän sitä tuli vuorokausi pyörittyä, kun Helsingin päässä kone jäätyi kentälle -36 asteen pakkasen vuoksi ja myöhästyttiin Melbournen lennolta. Nyt ei kai ole sitä vaaraa, kun ei ole pakkasia ja vaihtoon aikaa ruhtinaalliset 4 tuntia ja 50 minuuttia. Ihan suorastaan odotan, että pääsen näkemään onko miten kenttä muuttunut ja onkohan siellä vielä töissä se kiva Steve Martinin näköinen setä, joka antoi meille kahvi- ja muffinssilipukkeita odottelun vuoksi.

Tein hankintoja matkalle. Oli niin jännittävän näköinen kirja, että oli pakko ostaa matkalukemiseksi.

Missähän nuo kaverit vielä seikkailevat.

Ensi yö voi olla aika tuskainen, en varmaan saa nukuttua.

Lähtö häämöttää

Yhdeksän päivän päästä koittaa lähtö kohti maailman kattoa. Kolmen kuukauden harjoitteluvaihto on edessä. Vielä on hieman epäselvää mitä harjoittelu tulee pitämään sisällään ja missä se toteutuu, mutta kaikki varmasti selkenee paikan päällä. Tarkoituksena olisi siis tehdä lastenhoitotyön ja kotihoidon harjoittelut Nepalissa. Innolla odotan millaista ja miten kamalaa kotihoito ja sairaalaympäristö siellä ovat.

Tähän pisteeseen pääseminen on vaatinut pitkää pinnaa. Hakuprosessi alkoi tammikuun alussa, vaihtohaastattelut tapahtuivat maaliskuussa, jolloin papereita laitettiin eteenpäin kohdemaahan. Sieltä ei kuitenkaan kuulunut mitään useaan kuukauteen ja toukokuun lopulla meihin otettiin yhteyttä ja toivottiin, että olisimme aloittaneet harjoittelun heinäkuun ensimmäinen päivä. Se oli viimeistään sellainen asia, joka sai tajuamaan, että siellä on asioiden hoitaminen hieman toisella mallilla ja aika käsitys jotain ihan muuta. Eihän sitä tuossa vaiheessa ollut vielä edes kesätyöt alkaneet, jotta rahaa olisi ehtinyt säästää matkaa varten saati teoriaopintoja saanut suoritettua. Teoria opinnoista sen verran, että niitä ei voinut suorittaa itsenäisesti vaan on pakko osallistua tunneille, joten lähtö ei olisi mahdollinen ennen syksyn opintojaksojen loppumista.

Heinäkuussa lähteminen olisi ollut vaarallista, koska silloin on meneillään Nepalissa monsuunikausi, jolloin tapahtuu maanvyöryjä ja malariakausi on pahimmillaan. Olihan siitä uutisissa, että maanvyöryissä oli kuollut satoja ihmisiä. Kaiken lisäksi rokotuksetkaan ei vielä siinnä vaiheessa olisi ollut otettuna. Hepatiitti B -rokotteen sain koululta ilmaiseksi, koska lähden harjoitteluun ulkomaille, muuten se olisi pitänyt itse maksaa. Siinä oli kolme pistosta, toinen pistos kuukauden päästä ensimmäisestä ja kolmas puolen vuoden päästä ensimmäisestä. Lisäksi piti syödä lavantautirokote, kolme kapseli joka toinen päivä vähintään kymmenen päivää ennen matkaa, sekä japanin aivokuumerokote, josta ensimmäisen sain pari viikkoa ennen matkaa ja toinen pisto laitetaan sitten tyttöjen kanssa itse matkan aikana, koska niillä pitää olla kuukausi eroa. Kouluterveydenhoitaja ei ilmeisesti tiennyt kahdesta pistoksesta, koska sovittiin pistosajankohta noin myöhään tai sitten syynä oli hepatiitti B -rokotteen viimeisen pistoksen ottoajankohta, josta laskettiin kuukausi tuolle japanin aivokuumeelle. Malariaan sain doksisykliiniä, joka oli hieman tavanomaista malarialääkitystä edullisempi, mutta työläämpi, koska sitä tulee ottaa joka päivä. Sen vuoksi, että kyseessä on antibiootti osti Precosaa vatsansuojaksi. Apteekkiin menikin sitten tuolla reissulla 400 € ja rapiat päälle. Onneksi ei tarvinnut vesikauhua tai jotain muuta kallista rokotetta vielä ottaa.

Vaihtoon valmistavat tehtävät piti tehdä koululle viimeistään kuukausi ennen matkalle lähtöä ja viimeiseen päiväänhän se niiden palautus jäi. Tehty kuitenkin. Koululle tehtiin myös apurahahakemukset, joiden käsittely oli nopeaa ja tukirahat olivat tilillä viikon sisällä. Opintotuen muutosilmoituksen tein netissä ja se oli aika simppeli. Liitteeksi koulun kansainvälisyyskoordinaattori kirjoitti kirjeen, jonka hän laittoi sähköisesti Kelalle. En muista miten meni aikaisemmalla kerralla, sen vaan muistan, että papereita sai pyöritellä aika paljon enemmän, kun vielä ei ollut niin paljon siirtynyt juttuja sähköiseen tietokantaan.

Viisumiasia on ollut toinen murheen kryyni. Lähin Nepalin suurlähetystö on Kööpenhaminassa ja he eivät myönnä opiskeluviisumeita. Nepalin maahanmuuttoviranomaisen sivuilla olevat ohjeet opiskelijaviisumista olivat todella sekavat. Kaikenlaisia vähimmäistulorajoja ja paljonko maassa pitää vähintää käyttää rahaa, jotta saa tulla opiskelemaan. Päätimme (halusimme ymmärtää), että ne on tarkoitettu sellaisille, jotka eivät ole vaihto-ohjelman kautta maahan tulossa. Viisumilomakkeessa luki, että se deletoituu tietokannasta 15 päivää sen täyttämisen jälkeen ja sen ajan sisällä pitäisi ottaa yhteyttä maahantuloviranomaiseen. Mietimme, että tarkoittaako se sitä, että silloin pitäisi olla jo rajalla. Laitoimme sähköpostia viranomaisille, jotka eivät koskaan vastanneet.Viisitoista päivää ennen matkaa ajattelimme sitten laittaa viisumihakemukset ja huomasimme, että sivuilla olevat ohjeet olivat muuttuneet selkeämmiksi. Ilmeisesti sähköpostiimme vastattiin hieman toisella tavalla. No hakemukseenhan sitä tuli sitten laittettua aikaisempien opintojen aikainen sähköpostiosoite, jonka tiimoilta pääsin jälleen kerran lähettämään postia, mutta tuskinpa vastaavat. Onneksi sain tulostettua hakemuksen yhteenvedon ja hakemuksen numeron heti sen täytettyäni. Vähän jännitystä rajalle. :) Turistiviisumilla sitten jos ei muuten. Lomakkeeseen pitäisi olla passikopion lisäksi myös tiliote (ei kai ne köyhiä sinne enempää huoli) sekä suosituskirje Nepalin opetusministeriöltä. Sitähän meillä ei ole, on vain hyväksymiskirje vastaanottavalta koululta ja sekään ei ole alkuperäinen vaan skannattu sähköpostin liitteeksi. Ja saihan sitäkin pyytää useampaan otteeseen ja odotella ihan jokusen tovin. Katsellaan sitten siellä Nepalin päässä jos pitää enemmänkin selvityksiä hankkia. Ulkomainen byrokratia on vielä pahempaa kuin nuo Kelan kanssa touhuttavat koukerot.

Lentoliput ehtivät kallistumaan prosessin aikana reilun satasen verran. Jos olisimme saaneet tietää tarkat harjoittelupäivät olisimme voineet hankkia liput aikasemmin ja mahdollisesti lentoreittikin olisi voinut olla käytännöllisempi. Suomesta paras ja helpoin reitti olisi ollut ehdottomasti Finnairilla Delhiin ja sieltä Intialaisella Kathmanduun. Kyseiset lennot ovat valitettavasti niin suosittuja, että paikkoja olisi ollut vain yhdelle hengelle, joten jouduimme valitsemaan matkakumppaniksemme surullisen kuuluisan Malesialaisen. Lennot ovat nyt hieman pidemmät ja turhaa siksakkia taivaalla. Ensin lennämme Helsingistä Lontooseen, jossa vaihdamme Kuala Lumpuriin lähtevään koneeseen ja sieltä viimein lentää kone Kathmanduun. Pitänee ottaa kunnolla eväitä mukaan, kun erityisruokavaliota ei voinut valita lentokonemuonille tai olisi pitänyt maksaa taas lisää. Supersaver on kyllä loppuunsa karsittu. Vinkkinä niille, jotka meinaavat Supersaverilta lentoja ostaa niin maksuvaihtoehtoa valitessa on hyvä klikata ensin muutamaa maksuvaihtoehtoa, jota et aio käyttää. Maksuun lisättävä palvelumaksu katoaa kolmannessa vaihtoehdossa, ihan sama mitä on klikkaillut. Joka mutkassa rahastetaan, jos ei hoksaa kikkailla.

Hain eilen rinkan kellarista ja nyt se on jo melkein täynnä eli savetteja joka lähtöön sekä laastaria ja makuupussi. Sitten vielä kaikki muu on katsomatta. Lämpimiä vaatteita käskivät ottaa mukaan, kun siellä on kylmä talvi meneillään. No ihan kuin täällä ei olisi kylmä.. Tällähetkellä näyttäisi Kathamandun sääennusteen mukaan lämpötilan vaihtelevan 14 - 27 °C:een välillä. Vuoden keskilämpötiloja katsellessa lokakuusta helmikuuhun tuo lämpötila sahaa 5 ja 20 asteen välillä, taloissa vain saattaa olla kylmä, kun tuskinpa siellä kummoisia eristyksiä on. Pitää pakata unipipo ja fleecekerrasto mukaan öitä ajatellen.

Viisumin kylkeen pitää tulostella huomenna koululla, jos vaikka muistaisin niin passin kopio, tiliote ja hyväksymiskirje. Reseptit on myös hyvä tulostaa mukaan eReseptin nettisivuilta, pitäisi ilmeisesti olla simppeli homma. Palailen asiaan, kun taas jotain tulee mieleen.