Ensimmäinen harjoittelupäivä oli sunnuntai. Täällä on vain lauantai vapaapäivä, mutta nepalilainen työaika on 6 tuntia päivässä, joten melkein samaan viikkotuntimäärään päästään kuin Suomessakin. Harjoitteluinfo kesti muutaman tunnin, tutustuimme opettajiin ja kampukseen. Saimme pienet kukkakimput tervetuliaisiksi.
Maanantaina aloitimme klinikkaharjoittelun synnytysosastolta. Tytöt pääsivät heti näkemään synnytyksen ja minä katselin toimintaa raskauskomplikaatioiden kanssa. Oli hurjaa katsoa, kuinka verikoe otettiin ruiskulla ja sitten neulan poistamisen jälkeen veri ruiskutettiin avattuun vakuumiputkeen ja vaikka meni väärä korkki vielä paikalleen niin ei haitannut, vaihdettiin vain korkki ja jatkettiin ravistelua. Pistospaikan puhdistaminen tapahtui kuivalla vanutupolla pyyhkäisemällä tai hankaamalla, tuntui, että se oli vain näön vuoksi tehtävä asia. Virtsanäytettä varten kalasteltiin steriloitu lagenula, jota sitten kuitenkin pyöriteltiin käsissä ja käsiähän ei pestä missään vaiheessa, ei täällä ole sairaalassa edes saippuaa. Katsoin, kun potilas oli antanut virtsanäytteensä lagenulaan, niin se oli yltäpäältä virtsassa, eikä sitä kuivattu millään tapaa. Laitettiin vain lappu kylkeen ja pyöriteltiin potilasasiakirjojen päällä. Laput ovat hintalapun näköisiä ja kokoisia ja niihin kirjoitetaan potilaan nimi, ei muita tietoja. On hassua, että sairaalassa synnytyssalin alueelle pitää vaihtaa toiset kengät, jotka ovat likaiset ja repaleiset, onnistuin saamaan mm. sellaiset kengät, joissa oli lapsivettä ja verta. Pakko oli ne laittaa, jos meinasi päästä katsomaan toimintaa, en suostuisi liikkumaan paljain jaloin, kuten paikalliset hoitajat. Lähinnä ensimmäinen harkkaviikko on ollut observointia ja viisumiasioiden selvittelyä. Olemme olleet pääasiassa vastasyntyneiden osastolla, imetysopetusta oli hauska seurata, sillä enemmistö opetuksen seuraajista oli miehiä. Lääkärinkierron aikaan osastolle pölähtää noin 15 lääkäriä, jotka pomppivat sängyn luota toiselle. Osasto on avoin, potilaspaikkoja on parisen kymmentä.
Viidentoistapäivän turistiviisumimme umpeutuvat maanantaina ja opiskelijaviisumista ei vielä ole tietoa. Kävimme immigration viranomaisella hakemassa viisumia, mutta meiltä puuttuu Nepalin opetusministeriön suosituskirje, kirjettä varten kävimme opetusministeriössä, jossa sanottiin, että kirje pitäisi ensin tulla yliopiston johdolta nursing kampukselle ja sieltä jollekin rehtorille ja sitten sinne opetusministeriöön. Voi olla, että tässä menee hetki. Olisi ollut hienoa, jos olisimme saaneet kirjeen jo silloin, kun sitä Suomesta käsin pyysimme ja että viisumiasiaa olisi voitu jo selvittää koulun puolesta, mutta täällä Nepalissa asiat etenevät omalla painollaan jos etenevät. Opiskelijaviisumi olisi 20 US$/kk ja turistiviisumi 30 US$/2 vko, eli halvempihan tuo olisi ihan huomattavasti. Toivottavasti asiat pian alkavat järjestymään.
Muutimme maanantaiaamuna toiseen hotelliin. Opettajamme omistaa kiinteistön tässä Thamelissa ja hän on vuokrannut hotellintilat jollekin tuttavalleen, jolta hän sitten neuvoitteli meille edullisen hinnan. 20 dollaria yö kolmen hengenhuoneesta, joka on lämmin ja jossa tulee lämmintä vettä. Ei tämäkään mikään luksushotelli ole, saimme valita kahdesta huoneesta, joista toisessa ei olisi ollut vessaa ja siellä oli katosta tullut vedet läpi sadekauden aikana. Ainoa hyvä siinä huoneessa olisi ollut ilmalämpöpumppu ja televisio. Otimme tämän toisen huoneen, jossa on vessa, on kivempi, että on huoneessa oma, kuin jaettu käytävällä. Saimme huoneeseen lisää pöytiä ja tuoleja sekä naulakon, koska täällä ei ollut minkäänlaista paikkaa kuivattaa pyyhettä. Meille on luvattu myös vedenkeitin ja telkkari, mutta saa nähdä milloin ne saadaan. Pussilakanoiden saantikin on vienyt kuusi päivää. Parasta kuitenkin on tässä hotellissa toimiva netti, joka ei yleensä pätki, toimii jopa sähkökatkon aikaan. Kathmandussa on sähkökatkoja ajastetusti kaksi kertaa päivässä kiertäen kaupunginosasta toiseen.
 |
| Näkymä uuden hotellimme ikkunasta. |
Tuo opettajamme, joka on auttanut meitä järjestelemään näitä asumisasioita, ei kaiketi ymmärrä, että meillä olisi omakin elämä. Hän vaan päättää asioita ja kuvittelee, että olemme ihan ok niiden kanssa. Esimerkiksi hän päätti, että meidän pitää syödä alakerran ravintolassa aamupalaa joka päivä (oli pahaa ja rasvaista), kuivattaa alushousumme katolla, jossa ei ole mitään kuivauspaikaa, vain kasa jätesäkkejä ja roskia, meidän olisi pitänyt myös mennä hänen luokseen illalliselle ja meditoimaan ja hierontaan hänen kanssaan jne. Paras oli kuitenkin se, kun hän toi veljenpoikansa mukanaan kylään (opettaja siis kutsui itse itsensä kyläilemään), muka vahingossa oli törmännyt tähän limaiseen nuoreen mieheen, joka oli vastenmielinen niin olemukseltaan kuin käytökseltäänkin. Korkeasti koulutettu englanninkielen maisteri, joka ei osaa englantia kunnolla, mutta kultasormuksia oli senkin edestä ja elintaso maha. Hyi! Alkaa jo riittämään itsestä riippumattomat ohjelmanumerot, olisi kiva joku ilta vaan olla kaikessa rauhassa.
Asiasta kukkaruukkuun; nepalilaiset rakastavat sokeria. Teet ovat täällä kuin siirappia, vaikka pyyttää sokeritonta, niin harvemmin sitä saa. Ja kahvia nepalilaiset juovat vähemmän ja sen kyllä huomaa pikakahvista, jota kahvilat tarjoavat. Ulkona syöminen on edullista, parilla eurolla saa ruoan ja juoman. Kaupoissa mehut, keksit ja erityisesti suklaat ovat hirveän kalliita. Esimerkiksi 100 g suklaalevy voi maksaa 300 rupiaa, eli melkein 3 euroa ja litran mehutölkit maksavat järestään reilusti yli 200 rupiaa.
Oli hirmuisen hauskaa nähdä Manskua pitkästä aikaa, kävin katselemassa televisiota Manskun hotellilla. Ihan parasta! Jo pelkät mainokset olivat elämyksiä ja katsoimme telkkarista tulleen elokuvan One man army, eihän sitä puheesta mitään ymmärtänyt, mutta juoni tuli kyllä selväksi. Oli aikamoisia hämmennyskohtauksia, kun yksi mies heittää päältään pari kymmentä äijää. Tästä innostuneina menimme seuraavana iltana elokuviin. Emme tienneet, mitä teatterissa on menossa, mutta ostimme liput 250 rupiaa kipale. Näytössä oli Happy New Year, sellainen Bollywood pläjäys. Elokuva alkoi jo niin huikeasti hidastuksilla mutatappelusta ja vatsalihasten (kymppipäkki ei mikään sikspäkki!) huuhtelusta sangollisilla vettä, että eihän kyseessä voinut olla kuin hyvä leffa. Paikalla oli paljon lapsiperheitä, vaikka väkivaltaa oli ihan mukavasti. Komediaa ja romantiikkaa myös. Tarina kertoi miehestä, joka päätti kostaa isänsä kuoleman ja ryöstää timantteja, hän keräsi vatsalihasjengin sekä kakunsyöjän kasaan ja osallistui sillä porukalla World Dance Championships kisaan. Oli hämmentävää, kun välillä oli joku sana englanniksi. Voisin kyllä käydä katsomassa uudelleenkin, oli niin mainio leffa. Lapset eläytyivät elokuvaan voimakkaasti, alussa he tanssivat musiikin tahtiin ja elokuvan edetessä huudahtelivat innostuneina, kun juonenkäänteet olivat mieleisiä. Elokuva kesti kolme tuntia ja puolessa välissä oli väliaika.
Eilen kävimme katsomassa paikallista hevikeikkaa halloweenbileissä. Oli hauskaa, nämä paikalliset superstarat ovat niin kivoja, tutustuimme heihin viime viikolla ja he kutsuivat meidät tuonne keikalle. Meininkin oli vähän erilaista, kuin olisi ollut yläasteen juhlissa, ainakin ensimmäisen bändin aikaan. Kaverimme vetäisivät kyllä hyvän keikan, bändin nimi on
Underside, jos jotakuta kiinnostaa tutustua.
